Maatilalla lepopäivä alkaa aivan samoin kuin kuusi muutakin viikonpäivää, vaikka välillä töoivoisi, että voisi unohtaa kaiken mahdollisen, juoda sängyssä kahvia puoleen päivään ja jatkaa eilisen illan Downton Abbey -maratonia (voi että, itkin!!!! Ei Matthew voi kuolla!!!!). Eläimet on tarkistettava, aidat samaten, varsinkin nyt, kun hämmentyneet hirvet ja pelästyneet peurat juoksentelevat aitalankojen läpi hullun kiilto silmissään, ja sen jälkeen on hermostuneita higlandeja naapureiden pihoissa. Mikseivät ne voi ikinä karata omaan pihaan, vaan aina naapuriin, ja sitten rikkovat pihavalot hinkuttamalla itseään niitä vasten..? Bobe ja Hemuli istuivat tatteina auttamassa ahtaassa traktorin hytissä, lauloivat Antti Tuiskua ja kyselivät miljoona kysymystä minuutissa. Eilinen punaviinipää olisi hiukkasen hetken voinut olla edes ilman Antti Tuiskua. Mieluusti olisin patistanut molemmat jaloista ulos leikkimään, mutta kasvatusmottoni on se, että tekemällä oppii, ja eivät ne muuten töistä innostu, jolleivat saa olla mukana hääräämässä.
Pupusetkin pitää tarkistaa. Sehän on oikeasti Pentusten puuhaa, mutta pakkohan niiden perään on silti vähän katsoa, kun välillä on unohtunut kopin lukko auki, ja koira istuu kuola valuen ulkouolella odottamassa onnekasta sattumaa... Enkä pistä pahakseni pupusien tarkistamista, sillä nuo ovat hurjan symppiksiä pupuja. Rimpula hoiti tosin tänään homman mallikkaasti ihan itse, meidän muiden kahlatessa kurassa haikkujen aitauksessa. Dalmis pääsi vihdoin pikkuruisen Pupselin kaveriksi, ja olen niin sormet ja varpaat ristissä, että kastraation jäljiltä kaikki vilkkaat ja valmiit siittiöt ovat pliis liikuntakyvyttömässä ja leppoisassa kunnossa. Sekopää Irlantiainen toivoo, että pikkasen seksiä pupuhäkissä harrastettaisiin, ja sitten me muka syömme seksin tulokset. Just juu; kukahan nekin tappaisi ja nylkisi? Ei sitten kukaan! Ajatuksena ihan hyvä, mutta kyllä Peräkylä pian kuhisee erivärisiä pupuja, mikäli näin pääsee käymään. Lapsuudestani jäänyt mieleen muutamakin vahinkopentue, ja se, että ymmärsin jo alakoululaisena, mitä tarkoittaa sanonta "lisääntyy kuin kaniinit"...
Lepopäivän koitan erottaa arkipäivistä niin, että touhuan lasten kanssa ihan hulluja hommia, teen vain mieluisia töitä, ja koitan pistää laput silmille niiden töiden suhteen, jotka pitäisi tehdä, mutta jotka ovat niiiiin tyhmiä. Töitähän tällä mäellä on 24/7 ja 365, sillä sellaiseen jamaan tämä oli päässyt meidän tarttuessa ohjaksiin. Urheilu on niin siistiä vapaapäivinä, kun on virtaa, samoin illalla keskittyminen vain taiteiluun tai takkatuleen.
Aina mieluista työtä on puutarhassa häärääminen. Kun on omin käsin sen täydestä viidakosta kesyttänyt nykykuntoon, on se vähän niin kuin yksi lapsista. Nyt laittelen kiivaasti asioita talvea varten kuntoon. Jatkuisipa nämä kelit vielä pitkään... Tekemistä olisi muutamallekin käsiparille!
Lasten jäljiltä oli terassilla jos jonkinlaista aarretta; vanhoja lasipulloja, rikkoontuneita lyhtyjä, äidille kerättyjä käpyja. Askartelin installaation vanhoille kuivurin tikkaille. Niin turhaa ja niin hauskaa!
Irlantilainen on edelleen Helsingin reissulla; klo 11 tuli reissun ensimmäinen viesti. Mitä sitä turhaan viestittelemään yhtään enempää! Minä keitin kupin teetä, ja nappasin välipalaksi proteiinipatukan, kun sain Hemulin päikkäreille. Isommat lapset ovat asuneet melkein koko viikonlopun harmaassa leikkimökissä. Lauantaiaamuna siivosivat pikkuruisen kotinsa, ja saivat luvan viedä kynttilän sinne. Eilen illalla siellä oli jo kolmisenkymmentä tuikkua palamassa. Tuoksu oli huumaava, ja pieni mökki ihan lämmin tuikuista. Tänään 07.45 Rimpula suunnisti jo takaisin mökkiin "lämmittämään" sitä. Siellä Boben kanssa söivät sitten aamupalan ja lounaansakin. Kunnon äidit eivät varmaan tikkuja ja kynttilöitä lapsilleen antaisi, mutta tämä Vuoden Äiti on hiukan eri levelillä.... Vapaapäivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti