Peräkylän pyhäinpäivä

Kun joku rakas läheinen kuolee yllättäen, lähtee peruuttamattomasti sirpaleita myös jäljelle jääneistä ihmisistä matkalle tuntemattomaan.  Luin Eeva Kilven koskettavan runon tänään moneen kertaan -uudelleen  ja uudelleen. Monta päivää on mieleni ollut apea, ja ikävä kova. Varsinkin omaa äitiä, mutta myös mummuja ja pappaa. Voi kun voisi palata vuosia ja vuosia taakse päin, ja takoa nuorelle itselleen siihen vallattomaan päähän järkeä siitä, mikä oikeasti on tärkeää. Vai olisiko ikävä vieläkin kovempi? 

Onneksi on omat, tässä hetkessä tiukasti kiinni pitävät lapset, joiden seurassa turhan pitkäkestoinen synkkyyteen vajoaminen on täydellisen mahdotonta. Ensimmäistä kertää ikinä Peräkylällä vietettiin jonkinlaista Halloween- touhuilua. Irlantilainen pakeni tätä petoa Helsinkiin, joten -oujeee- kaikki jäi ihan itselleni mietittäväksi.

Muttamuttamutta; he ovat niin kovin pienestä iloisia. Nyt riitti, kun kaikki kolme saivat hyytävät monsterinaamiot, tähtisadetikkuja ensimmäistä kertaa elämässään ("antakaa nyt äitikin yhden polttaa!!!!" mä olen niin säälittävä!!), sekä valtava määrä herkkuja, joita sai kerrankin syödä säätelemättömästi.

Hemuli tietty uhmaili kaksivuotiaan tapaan rasaisin väliajoin, mutta Bobe ja Rimpula olivat kuin kaksi enkeliä koko päivän. "Äiti!! Mä muistan tämän päivän IKUISESTI!", kuiskasi hiukan rohisevalla äänellä minun urhea pieni mieheni korvaani. Miten omia lapsiaan voikaan rakastaa niin määrättömän paljon?

Nyt on viimeinkin yläkerta hiljentynyt. Minä otan lasin (nooo...kaksi!) punaviiniä, ja katson ainakin kaksi jaksoa Downton Abbeytä putkeen, ja aiheutan viimeksi mainitulla toiminnallani Irlantilaiselle kiukkua ja ahdistusta. Mitäs läks!?

Peräkylällä usvaillaan

"Taasko sä äiti meet partsille kameran kanssa?!?!?!"

Joo, taas! Kun ei vaan voi vastustaa!!

Peräkylällä iski himot!

Kauheat himot iski sunnuntaina. Nimittäinkin ensin treenihimo, ja kun kerta kaupunkiin asti ajelin crossfittaamaan, päätin leipomishimollekin tehdä jotain.

Kädet tärisivät treenin jäljiltä, kun ne hakeutuivat kohti joululehtiä (Irlantilaisen mielestä olen seonnut! Ikinä en yhdessäoloaikanamme ole joulusta välittänyt, ja nyt käyn suorastaan kuumana asian suhteen. Positiivisella tavalla kuumana siis...), ja käsiin tarttui brittiläinen versio joulusta. Koska silmissä musteni edelleenkin juoksu-leuanveto-etuheilautus -rupeaman jäljiltä, näytti psykedeelinen marmorikakku kauhean houkuttelevalta. Ja samalla sai niin kovin näppärästi ostoslistan reseptin muodossa!

Vastaheränneet Hemuli ja Bobe riensivät "auttamaan", mutta silti (mitä tämä nyt tarkoittaa??!) tämä oli helppo kakku väsätä. Auttajat väsäsivät myös omat versionsa taikinasta. Hemulin versioon kuului puoli desiä leivinjauhetta; aijjjettä maistui varmaan hyvältä! Auttajien jäljiltä siivo oli myös melkomoinen, mutta Peräkylällä on sellainen periaate, että tekemällä oppii, ja sotkut saa siivotttua ja vaatteet pestyä. Samoin kai ne lapsetkin.

Tutumpi leipomus on Rimpulan all time favourite; suklaa cupcaket. Nyt vaan investoin kunnon pursottimeen, koska hermo on totaalisesti mennyt noin puolen kymmentä kertaa vanhaan, mutta ei näemmä ennen eilistä ole kyennyt uuteen investoimaan. No nyt läks, ja kyllä kannatti! Lopputulos on aiiiiiivan eri  luokkaa, kuin ennen.

 Pinkkejä perhosia istui suklaakukalle mietiskelemään. Niiden väsääminen olikin niin helppoa, että innostuneet tytöt eivät meinanneet millään malttaa lopettaa.  Taidetaan hakea jouluisi muotteja seuraavaksi; lumihiutaleita ja pieniä tonttuja. Irlantilainen ei toivu tästä lokakuusta milloinkaan!

Peräkylän sumussa

 Näistä ei vaan saa tarpeekseen... Meinaten sumuisista illoista!

Peltojen pientareita pitkin se pikku hiljaa hiipii joka ilta. Aiemmin ja aiemmin, ja yhtä luomoutuneena minä koitan vangita minimaalisten pisaroiden tanssia metsän reunaa vasten.

Opeteltavaa on... Taitaa talvi yllättää kuvaajan!

Peräkylällä lomaillaan

Syysloma on saatu Peräkylän lapsillekin vauhdilla alkuun, ja näin ollen myös minä olen saanut höllentää otetta lapion varresta ja lehmän sarvesta. Vaikkakin loma tänä vuonna on vain keskiviikosta sunnuntaihin, niin kuitenkin! Eläimet tietysti hoidetaan, mutta sitten tehdäänkin kaikkea normista poikkeavaa, tai hyvin normia, mutta kaikki vaan yhdessä. Loma <3

We have an autumn break! Kids are happy to be at home, and my days are quite different from the normal farm work days. They are great fun to be with these days!

"Pikkasen" riittänyt istutettavaa, mutta ai että on ollut hienoa suunnitella puutarhaa, ja omenatarhaa! Lapset ovat matkanneet kottikärryissä, ja minä olen ottanut sen hyvän treenin kannalta. Suht tiukka kuitenkin tuo nousu talolle kottikärryjä ja 62 kiloa lasta kyydissä työntäen, joten kesäpakarat 2016 ovat jo hyvällä mallillaan! JESS! Niistä kuvaa sittn kesällä 2016. Jos silloinkaan.

My excess plant shopping has created "some" amount of work... But it is so SO much fun to plan the garden and the orchard. Kids are travelling on the wheelbarrow, and I'm getting a fantastic ass workout while pushing them up the steep hill leading to the house. 

Vaatepuoleen ei olla ehditty ihan täpöllä panostaa. Se ei muutenkaan ole Peräkyläläisten vahvimpia puolia kotioloissa. Sisältää siis myös aikuiset... Irlantilainenkin on kivasti käännytetty pitkät kalsarit ja villasukat -linjalle ensimmäisen talven"NO WAY, I'm weaing that shit!!!" jälkeen. Nyt ei kalsareita meinaa pois saada millään.

We do NOT have time to concentrate on the fashion. This includes adults as well when we are home... sad but oh so true!

Eilen mereltä alkoi nousta mustia pilviä. Tänään sitten nähtiinkin, mitä ne mukanaan toivat. Ensimmäista kertaa tässä kuussa tuntui, että lokakuutahan elellään, kun crossfit-salilata lähdin ja tuuli meinasi tuivertaa ponnarin pois päästä. Suihkunkin melkein olisi voinut jättää välistä, sen verran tarmokkaasti sade huuhteli naista. Muuten kesäihminen onkin kivasti voinut itselleen valehdella, että talvi ei ole vielä lähelläkään...

Today has been the first autumn day; until now I've able to lie to myself, that it is not heading towards the cold months. Dark clouds rose from the sea, and they brought a proper autumn storm with them. Can not complain though. The autumn has been great!

Peräkylän lapset

Peräkylän suurin onnellisuutta, ärtymystä, iloia, kiukkua, rakkautta ja raivoa herättävä asia on lapset. Kolme täydellistä lasta! Kiitollinen olen joka päivä elämälle, universumille, jumalille -kaikelle. 

Kesäkuussa bileteltiin 7-v- synttäreitä. Peräkylän päivänpaiste ja piristys on Rimpula Rakkaus. Vielä raskausaikana mietin, että ei minusta ole äidiksi. Maailman suurin vahinko koko vauva,  ja onnea vaan sille, kun saa tällaisen äidin!! Niin se luonto hoitaa hommat... "Miten voi toista ihmistä rakastaa niin paljon?" oli ensimmäisen vauvan tuoma ahaa-elämys. Ja se toistui toisen kohdalla, ja kolmannenkin kerran aivan yhtä suurena.

Peräkylän tuleva sydänten särkijä on Bobe.... Tällä hetkellä unelma-ammatti on poliisi. Legoja voisi rakentaa vaikka vuorokauden ympäri, varsinkin, jos ne ovat "sota-Legoja". Boben bravuuri tällä hetkellä on Antti Tuiskun "Keinutaan" --> kevyt  korvamato, kun biisi lähtee 42.kerran soimaan...

Kielinero on Peräkylän Bobe, samoin hallussa on crossfit ja breakdance. Suvereenisti vaan muutaman kerran osallistumisen ja enemmän katselun pohjalta. Minkä sille voi, jos vaan on hyvä!

Peräkylän Hemuli elää vaikeita aikoja. Päällä on uhmaikä. Pitäisi oppi sanomaan R, ja puhumaan englantia. 3-v. synttäritkin lähestyvät, ja joskus pitäisi pukea muutakin kuin pinkkiä päälle. Tärekeintä elämässä on pehmolelu Pupu.

Huumorintajua löytyy Peräkylän Hemulilta vaikka kuinka ja paljon, paitsi jos muistuu uhmaikä mieleen. Silloin sitä ei ole. Ollenkaan. Missään asiassa.

Omat lapset -ne vaan on niin <3

Peräkylän jeesukset

Ranchille syntyi yllätysvauva. Kuljeksin syksyisellä pihamaalla hommia tehden, kun jokseenkin häiritsevästi alkoin haikun ääntely ottaa korviin. Neljän vuoden jälkeen ne ovat niin kuin pikkuvauvat äidilleen; jokaisen ääntelyn jo tunnistaa. Tämä ääntely oli keväästä tuttua; vastasyntynyttä rääpälettä ihmettelevän emon ammuntaa. Lokakuussa! Ja kyllä taas äiti lapsensa tunsi; syysauringon lämmössä makaili vielä märkä vasikka. Ongelma vaan oli se, että laidun on nuorten naisten laidun, ja seksiä heidän ei pitäisi harrastaman. Äiti-Alma siellä mekkaloi, ja muut tytöt ihmettelivät vieressä. Olimmekin kummastelleen, kun Alma on niin kaamean läski, suorastaan tankki, mutta pistäneet sen sitten sen piikkiin, että se on laumansa pomo, ja ahne bitch, joka varmisti massallaan, että muut eivät herkkuja juurikaan saa.

Raskaudesta ei siis ollut ollut tietoa, ei myöskään isäehdokkaasta, joten Peräkylän Cheesus oli syntynyt. Kunnes tajusin, että tänä vuonna ollaan jo D-kirjaimessa, ja Cheesus oli nais-Cheesus, joten uudelleen nimeäminen oli edessä. Kukkaisteema oli jo samalla laitumella Daisyn muodossa, joten Daffodil on nyt sitten soveliaampi nimi. Soveliaampi myöskin sen vuoksi, että vaikka kuinka maanittelin silloista Cheesusta muuttamaan vettä viiniksi, mitään ei tapahtunut. EI MITÄÄN!

Äippä-Alma rakastaa ihmelastaan erittäin paljon,  niin kuin hyvien äitien kuuluukin!

Peräkylällä asustelee toinenkin jeesus. Vanha kansa kutsuisi varmaan kylähulluksi, mutta minä en sille linjalle lähde, kun en ihmistä tunne.

Hän ilmestyi keväällä maisemiin. Nuori mies, vaaleat hiukset siististi leikattu ja kevyt parran sänki leuassa. Miekkonen kuljeksi tien pientareita -ilmeisesti pulloja ja tölkkejä etsien- sandaalit ja sortsit jalassa. Ihan Jeesuksen näköinen mies, ja ihan Jeesuksen sandaalien näköiset jalkineet. Ihmis-Jeesus oli siis saapunut Peräkylään.

Kesän mittaan Ihmis-Jeesusta näki aina, kun ranchilta poistui, mitä yllättävimmissä paikoissa, aina kävelemässä. Vaalea parta sadevettä tippuen tai hikipisaroita kimmeltäen, kelistä riippuen.

Nyt lokakuuta elettäessä Ihmis-Jeesuksen parta on niin pitkä ja tuuhea, että paikalliset talitintit haaveilevat siitä pesäpaikkaa. Elleivät oravat ehdi ensin. Hiukset kutittelevat jo hartioita. Ja ihmis-jeesus vaan kävelee. Päivät pitkät, monia kymmeniä kilometrejä päivässä. Teboilin baarin miesryhmä todennäköisesti tietää Ihmis-Jeesuksen tarinan. En ole vaivautunut kuitenkaan vieläkään Teboilin baariin.

Minä olen ollut läheisen HongKongin ja Viherkäisen vapahtaja. Näet tyhjentänyt alehyllyt taimista niin tehokkaasti, että puutarhaosastot saadaan sulkea.

Lokakuu on ollut tähän asti kaunis ja kuiva. Luulen molempien Peräkylän Jeesusten arvostavan asiaa! Eikä ole tarkoitus pilkata uskontoa, Jeesusta, vakaumuksia, ei mitään muutakaan. Sellaista ei harjoiteta Peräkylällä!