Ranchille syntyi yllätysvauva. Kuljeksin syksyisellä pihamaalla hommia tehden, kun jokseenkin häiritsevästi alkoin haikun ääntely ottaa korviin. Neljän vuoden jälkeen ne ovat niin kuin pikkuvauvat äidilleen; jokaisen ääntelyn jo tunnistaa. Tämä ääntely oli keväästä tuttua; vastasyntynyttä rääpälettä ihmettelevän emon ammuntaa. Lokakuussa! Ja kyllä taas äiti lapsensa tunsi; syysauringon lämmössä makaili vielä märkä vasikka. Ongelma vaan oli se, että laidun on nuorten naisten laidun, ja seksiä heidän ei pitäisi harrastaman. Äiti-Alma siellä mekkaloi, ja muut tytöt ihmettelivät vieressä. Olimmekin kummastelleen, kun Alma on niin kaamean läski, suorastaan tankki, mutta pistäneet sen sitten sen piikkiin, että se on laumansa pomo, ja ahne bitch, joka varmisti massallaan, että muut eivät herkkuja juurikaan saa.
Raskaudesta ei siis ollut ollut tietoa, ei myöskään isäehdokkaasta, joten Peräkylän Cheesus oli syntynyt. Kunnes tajusin, että tänä vuonna ollaan jo D-kirjaimessa, ja Cheesus oli nais-Cheesus, joten uudelleen nimeäminen oli edessä. Kukkaisteema oli jo samalla laitumella Daisyn muodossa, joten Daffodil on nyt sitten soveliaampi nimi. Soveliaampi myöskin sen vuoksi, että vaikka kuinka maanittelin silloista Cheesusta muuttamaan vettä viiniksi, mitään ei tapahtunut. EI MITÄÄN!
Äippä-Alma rakastaa ihmelastaan erittäin paljon, niin kuin hyvien äitien kuuluukin!
Peräkylällä asustelee toinenkin jeesus. Vanha kansa kutsuisi varmaan kylähulluksi, mutta minä en sille linjalle lähde, kun en ihmistä tunne.
Hän ilmestyi keväällä maisemiin. Nuori mies, vaaleat hiukset siististi leikattu ja kevyt parran sänki leuassa. Miekkonen kuljeksi tien pientareita -ilmeisesti pulloja ja tölkkejä etsien- sandaalit ja sortsit jalassa. Ihan Jeesuksen näköinen mies, ja ihan Jeesuksen sandaalien näköiset jalkineet. Ihmis-Jeesus oli siis saapunut Peräkylään.
Kesän mittaan Ihmis-Jeesusta näki aina, kun ranchilta poistui, mitä yllättävimmissä paikoissa, aina kävelemässä. Vaalea parta sadevettä tippuen tai hikipisaroita kimmeltäen, kelistä riippuen.
Nyt lokakuuta elettäessä Ihmis-Jeesuksen parta on niin pitkä ja tuuhea, että paikalliset talitintit haaveilevat siitä pesäpaikkaa. Elleivät oravat ehdi ensin. Hiukset kutittelevat jo hartioita. Ja ihmis-jeesus vaan kävelee. Päivät pitkät, monia kymmeniä kilometrejä päivässä. Teboilin baarin miesryhmä todennäköisesti tietää Ihmis-Jeesuksen tarinan. En ole vaivautunut kuitenkaan vieläkään Teboilin baariin.
Minä olen ollut läheisen HongKongin ja Viherkäisen vapahtaja. Näet tyhjentänyt alehyllyt taimista niin tehokkaasti, että puutarhaosastot saadaan sulkea.
Lokakuu on ollut tähän asti kaunis ja kuiva. Luulen molempien Peräkylän Jeesusten arvostavan asiaa! Eikä ole tarkoitus pilkata uskontoa, Jeesusta, vakaumuksia, ei mitään muutakaan. Sellaista ei harjoiteta Peräkylällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti